Salamin salaisuus, osa XVII

Peijoonia perin erinomaista!

Tonneittain on vettä ehtinyt virrata Kymi-, Pielis- ja Vantaanjoissa siitä päivästä, kun viimeksi istuuduin tämän blogin äärelle toteuttamaan sen perimmäistä tarkoitusta: etsiä ja löytää onni pakastepitsoista. Paljon on tapahtunut tässä välissä: olen siirtänyt maallisen lihavankilani täältä tänne, paiskinut niitä paljon puhuttuja oikeita töitä (jos media-alan töitä voi sellaisiksi enää kutsua tässä pirstaloituneessa jälkiteollisessa myöhäiskapitalistisessa persehelvetissä) sekä ostanut samovaarin.

Se on tätä.

Tiedostan sangen hyvin, että on olemassa vielä känkkyjä, jotka ovat säästyneet tähän nettipäiväkirjaan eli blogiin  pääsyltä. Olen myös ottanut auliisti vastaan pyyntöjä jatkaa tätä kirjoitussarjaa salamipitsojen rajalle ja sen yli, kohti kinkku-ananaslättyjen toistaiseksi koskematonta korpimaata. Vaan minä en ole tullut tänne lätisemään joutavia, vaan jatkamaan siitä, mihin viimeksi yhteisellä ekspeditiollamme jäimme.

Hyvät ystävät, ihmiset, NSA:n ja GRU:n vakoilurobotit sekä Twitter-hevoset! Muinaiset ennustukset pitivät sittenkin paikkansa ja profetiat käyvät nyt toteen. Nytten on napitettava kauluspaita ylös asti, vedettävä kravatti kireälle ja puettava kulahtanut tweed-takki päälle. On aika ahtaa kitusiini teollista elintarviketta ja juoda päälle obskyyriä brasilialaista virvoketta niin, ettei kenellekään jää enää koskaan mikään epäselväksi. Suomen esteettisin ruoka-, yhteiskunta- ja lifestyle-blogi on täällä tänään!

No niin.

Faktahan on se, että missään ei ole enää pitkään aikaan ollut yhtään mitään järkeä. Kaikki suuret, tärkeät tai edes etäisesti merkitykselliset asiat on keksitty jo aikoja sitten, ja nyt niitä vaan väännetään uusiin muotoihin toivoen, ettei kukaan tunnista vedätystä. Räpistelemme tietoyhteiskunnan rytmihäiriöisessä poljennossa yrittäen edes jotenkin saada kiinni siitä tasaisesta murtsikka-pertsasta, joka oli vanhempiemme sukupolven ihanteena. Yhteiskuntamme kuitenkin heittää kasvoillemme märän rätin siinä vaiheessa kun tajuamme, että tutkinto, vakituinen työpaikka, perhe ja vakaa elämä kohti eläkettä ovat täysin toteuttamiskelvoton unelma suurimmalle osalle meistä. (Tämä tietenkin selittyy sillä, että nuoriso on pilalla joten hus pois sinäkin siitä älylaitteesi äärestä, senkin lurjus & heittiö)

Ratsastaisit vaan sinäkin polskivalla hirvellä niin kuin T.R..

 

Olemme sekä yksilöinä että lajina taantuneet siihen pisteeseen, jossa ihanteet on kuopattu ja tilalle pystytetty lyhyen aikavälin nautintoa glorifioivaa triviaalia sössötystä. Historia loppui jo 25 vuotta sitten, eikä kukaan tunnu keksivän mitään tarkastelua sietävää vaihtoehtoa itseään elävältä hotkivan liberaalin kapitalismin tilalle. Tätä hörhöilyä ei lasketa. Tämä taas on haikailua autoritaarisempaan hallitsemissysteemiin, joka on enenevissä määrin mahdotonta kansainvälisen tietoyhteiskunnan puitteissa. Ja tämä on typeryyttä ja syntiä synnin päälle. Kyllä tekin tiedätte sen.

Meidän eteemme levittäytyy planeetta, jossa on ihmeitä silmänkantamattomiin. Maailma on salaisuuksia täynnä, ja joka hetkessä asuu ikuisuus, mutta emme kykene sitä millään hyödyntämään, tai — paremman ilmaisun puutteessa — pelastamaan. Sen sijaan, että koneistomme (jota nimitämme huippuunsa hiotuksi täydelliseksi koneeksi, joka tuottaa aina vain parhaita asioita meille) tuottaisi todellisia ratkaisuja ja pohtisi suuntaa, johon haluamme itseämme viedä, se suoltaa ilmoille niksejä, appeja ja tyhjänpäiväistä skeidaa. Pieniä parannuksia eloomme 2010-luvun pre-apokalyptisessä hellscapessa.

Suunta on hukassa ja peli on menetetty, mutta se ei haittaa, koska norjalainen insinööri-keittiömestari keksi laittaa juustoa pizzapohjaan!

Osa XVII – Grandiosa Cheese Crunch Pepperoni & Kinkku

Näitte oikein! Tässä on kerrankin innovaatio, josta luulisi edes olevan hyötyä loputtomassa yössä kulkevalle eksyneelle ihmiselle: pakastepitsa, jonka pohjassa on jukopliuta juustoa, tuota elintarvikkeista syntisintä! Perkele, tällaisia keksintöjä maailmamme tarvitsee selvitäkseen taloussyöksystä, ilmastokurimuksesta, digitalisaation varjopuolista sekä eriarvoistumisen kasvusta!

Kun näin tämän tuotteen ensi kertaa paikallisen kyläkauppani pakasteluukussa, sydämeni oli pakahtua. Kerrankin jotain uutta ja raikasta pakastepitsamarkkinoilla. Sen sijaan, että kasattaisiin jotain jonninjoutavaa sälää känkyn päälle, on keikautettu koko asetelma päälaelleen ja lähestytty asiaa abstraktimmin. Tätä arvostan ajatuksen tasolla jo valmiiksi, mutta miten on käytännön toteutuksen laita?

Pakkausseloste kertoo meille seuraavaa:

Pizza juustoisella pohjalla, täytteenä mausteista pepperonimakkaraa, kinkkua ja juustoa

Valmistusohje uunissa 225°C

Valmista pizza mieluiten suoraan pakastimesta.

1. Poista pakkaus ja muovi pizzan ympäriltä.
2. Lämmitä pizzaa uunipellillä tai ritilällä uunin keskiosassa noin 10-15 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut. Paistoaika saattaa vaihdella uunin tehosta riippuen.

Pitsan täytteenä on siis pepperonia, kinkkua ja juustoa. Grandiosa-brändin takana häärivä Orkla group, tuo norjalainen kanalja, on kuitenkin sujauttanut päälle myös paprikaa, jotta ruokailuelämys ei olisi niin ummehtuneen teollinen. Fiksu norjalainen. Lisäksi pisteet Orkla groupille siitä, ettei tämä lätty sisällä clostebolia. Hieman muista pepperonipitsoista poiketen tämän päälle on läiskitty myös kinkkua. Olen jo käsitellyt muutamaankin otteeseen vastaavanlaisia kummajaisia, mutta olen edelleen sitä mieltä, että salami salamina ja kinkku kinkkuna. Sitä paitsi kinkun kaveriksi pitsan päälle sopivat parhaiten ananas ja aurajuusto ja täts it.

Se on totuus. Minun totuuteni, mutta totuus kuitenkin.

No niin, mussutus sikseen ja pitsa uuniin. Katsotaanpa, mistä tässä kaikessa on tällä kertaa kyse. Uuni päälle, taustamusiikki pauhaamaan ja odottelemaan. 15 minuutin paistamisen jälkeen kaikki vaikuttaisi olevan valmista.

Sehän näyttää itse asiassa aika paljon siltä, mitä paketin kannessa luvataan!

13 palaa salamia, tämä on jo aika hyvin ja vetää vertoja jopa Grandiosan Big Onelle. Kinkkupalat ovat piskuisia neliönmuotoisia kapistuksia ja sijaitsevat keskellä pitsaa yhdessä surullisen näköisten paprikakuutioiden kanssa (ks. kuva). Nyt jos koskaan on jälkiteollinen elintarvike nimityksensä ansainnut.

Mutta mitä pirskattia? Vaikka juusto on kokonaan sulanutta ja pinnalta kullanruskeaa, on pohja jäänyt lötköksi mötköksi, ja minulla oli jopa vaikeuksia siirtää tätä hökötystä uunipelliltä lautaselle. Eikö tämän pitänyt olla cheese crunch, joka viittaisi jotenkin rapsakkaan tai edes kiinteään olomuotoon? Ihan oikeasti, tämä on ehdottomasti eräs veltoimmista pakastepitsoista, joita olen koskaan popsinut — ja minä olen niitä totisesti pupeltanut. Aika luokaton suoritus pitsalta, joka väittää olevansa crunch.

Se siitä ulkonäöstä.Seuraavaksi maistetaan.

VOHOI HEMMETTI, MITEN JUUSTOISTA.

Nyt on nimittäin löytynyt ehkä juustoisin elintarvike, mitä olen elämässäni syönyt¹ . Koska juustoa on myös pohjan taikinassa, ei ole epäilystäkään siitä, mikä maku nousee ylitse muiden. Pikainen uusintakatsaus pakkausselosteeseen osoittaa, että juustoa on tässä pitsassa noin 16% kokonaisuudesta. Se on enemmän kuin pepperonia (7%) ja kinkkua (5%) yhteensä. Nyt on nimittäin juustoista. Ihan oikeasti, minä kävin katsomassa Twilightin elokuvateatterissa² eikä sekään ollut näin juustoinen kokemus.

Kunhan juustoövereistä on toivuttu, on aikaa muillekin mauille. Pepperoni on sopivasti maustettua, ja maistuu muullekin kuin kuolleelle eläimelle, mikä on aina hyvä. Kinkku jää aika lailla paitsioon tässä combossa, mutta paprikan vivahteet onnistuvat keventämään muutoin kovin raskasta makumaailmaa. Kaloreitahan tässä on varmasti enemmän kuin ekosysteemini antaisi periksi, mutta väliäkö hällä, koska tätä pitsaa syödessä unohtaa kernaasti kaikki murheet, niin henkilökohtaiset kuin globaalitkin.

Juusto on hyvästä. Kreikkalainen stoalainen filosofi Epikuros totesi kerran, että hän tarvitsi nauttiakseen vain pienen ruukun juustoa. Tässä pitsassa on ainakin sen ruukullisen verran.

Kyllä, pakko todeta, että Orklan uhkapeli kannatti. Makuelämyksenä tämä on erinomainen pitsa. Hinta/laatusuhteen puolesta lähimpänä verrokkina toimii ehkä Grandiosan Perfect Pepperoni, mutta silkalla juustoisuudellaan vie Cheese Crunch siitä kuitenkin voiton.

Onko tämä kuitenkin 5/5 pakastepitsa? Vastaus on: ei ole. Jos pitsa haluaa olla nimeltään cheese crunch, niin sen pitäisi kaiken järjen mukaan olla crunch eikä vaan cheese. Olisin ymmärtänyt, jos pitsan pohja olisi ollut edes yhtä rapea kuin muissa vastaavissa pakastekänkyissä, mutta tässä pitsassa velttous ja löysyys olivat tamperelaisen persukansanedustajan tasolla. Voi toki olla, että valmistin pitsan uunissani väärin, mutta koska minulla on aika hemmetin paljon kokemusta tällaisten einesten valmistamisesta, epäilen tätä vaihtoehtoa suuresti.

Pepperoni maistuu, kinkku ja paprika tukevat, juusto on vahvasti läsnä, mutta crunch jäi puuttumaan.

TL;DR:

Grandiosa Cheese Crunch Pepperoni & Kinkku

555 g

4,89 eur

4/5

Viitteet:

1: Joo, olen syönyt myös pelkkää juustoa suoraan pakkauksesta, mutta sitä ei lasketa. Älä tuomitse.

2: En ole tästä ylpeä.

Toast Sandwich

Toisin kuin luulitte, on Suomen edgyin¹ ruoka-, yhteiskunta- ja kulttuuriblogi edelleen täällä!

Tällä viikolla Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistyneen kuningaskunnan väki pääsee äänestämään siitä, haluavatko he leikkiä muiden eurooppalaisten sivistysvaltioiden kanssa, vai rupeavatko sittenkin leikkimään keskenään ja huutelemaan vieraisiin pöytiin maanosamme kohtalonhetkinä.

Tätäkö haluatte.

Juhlistaakseni tätä kansallisen suvereniteetin ja brittiläisen demokratian riemuvoittoa, jota tämä kansanäänestys edustaa, valmistin tänään päivälliseksi todellista klassikkoruokaa Britanniasta: toast sandwichin! Paahtoleipävoileipä, kuten sitä härmäläisittäin kutsuttaisiin, on aito perinneherkku, jonka resepti julkaistiin ensi kerran jo 1861, kun viktoriaanisten brittien suosimiin harrastuksiin kuuluivat kulinarismin lisäksi siirtomaasorto, onneton lyriikka ja lavantauti.

Siinä sitä nyt on, kauneutta ja hyvyyttä lautasella.

Voi saamari! Arvasit oikein, armas lukija, sillä kyseessä on todellakin “vain” paahdettu viipale vaaleata leipää kahden paahtamattoman leipäviipaleen välissä! Nerokasta! Britannian Kuninkaallisen kemianseuran mukaan annoksessa on 330 kaloria, joten kyllä tällä Treblinkassa tarkenee! Samainen klubi nimesi aterian maan halvimmaksi lounasruuaksi (0,075 puntaa per annos) ja tarjosi 200 punnan palkintoa sille, joka keksii halvemman vaihtoehdon! Kilpailu tosin peruttiin, sillä osallistujia oli niin paljon ettei voittajaa olisi kukaan ehtinyt valita ja 200 punnan ruhtinaallinen palkinto annettiin satunnaisesti valitulle kilpailijalle. Palkinto oli ilmeisesti kaiken ilon väärti, sillä  jos käyttää ateriaan alle 7,5 pennyä, elää 200 punnalla kaksi vuotta. Jos jättää aamiaisen väliin, niin kolme ja puoli.

:(

Tämä on nyt kuitenkin sitä kaikkein aidointa austerity-safkaa, senkin merkkelit. Ameriikkalainen TV-juontaja Peter Sagal on todennut, että tämä on Rothkon maalausten kulinaarinen vastine, tai Marcel Duchampin tekemä voileipä! Se kyseenalaistaa sekä voileivän että kielen olemuksen! Mainittakoon myös, että sosiaalisessa mediassa toimiva yhteisö nimeltään Siistien kummajaisten Wikipedia-kerho on ottanut toast sandwichin eräänlaiseksi ikoniseksi symbolikseen ja ironisoi sitä ronskisti.

Sitten asiaan. Käytin tähän annokseen kolme viipaletta Hertsikan Lidlistä hakemaani McEnnedy-merkkistä paahtoleipää. Viipaleista yhden paahdoin leivänpaahtimessa (duh). Voitelin leivät margariinilla, ja sitten maustoin ne suolalla ja mustapippurilla. Minua kettumaisemmat ihmiset voivat lisätä esimerkiksi ketsuppia, sinappia tai limen twistiä tuomaan crosskitchen-makua. Ruokajuomaksi suosittelen auliisti Lidlin olut-olutta (0,82e/tölkki), koska voi pentele tätäkin meininkiä nyt taas.

Makuelämyksenä tämä annos on aika simppeli, sillä se maistuu leivältä. Koska se on leipää. Vain pelkkää leipää. Melko kuiva, rapea ja taikinainen kokemus. Maistuu lähinnä margariinilta, suolalta ja pippurilta. Myös kurjistavalta talouskuri-kurimus-kurmootukselta. Kyllä tällä nälkä lähtee hetkeksi. Tai en tiedä. Alkoi tekemään mieli nuuskaa. Ehkä myös jotain hyvää suuvettä.

Joka tapauksessa voin suositella paahtoleipävoileipää kaikille teille herkkusuille, jotka olette aivan pirun köyhiä ettekä välitä lainkaan siitä, mitä kurkustanne alas tungette.

Nam nam!

 

1: edgy (adj.)

ärtyisä, hermostunut
(slangia, media) viimeisintä huutoa
(slangia, media) hyvän maun rajoja koitteleva

Aimo Cajander

A.k.a. “Tämä jätkä”

Aimo Kaarlo Cajander (1879-1943) oli suomalainen botanisti, metsätieteilijä sekä kokoomuslainen ja myöhemmin edistyspuoluelainen poliitikko, joka toimi Suomen pääministerinä kolme kertaa¹.

Vaikka hänen johdollaan säädettiin Suomeen esimerkiksi kansaneläkelaki, on Cajander jäänyt historiankirjoihin toistaitoisena ja naiivina tampiona, joka ei ymmärtänyt 1900-luvun geopolitiikasta tuon taivaallista. Cajanderin III hallituksen lusmu puolustuspolitiikka johtikin Suomen ajautumiseen talvisotaan kehnosti varusteltuna altavastaajana.

“Täytyy kyllä sanoa, että nämä Hitler ja Stalin vaikuttavat eittämättä kaikin puolin luotettavilta kavereilta!”
– Aimo Cajander, 1939

Tahtoisin kuitenkin tässä nyt puhdistaa miehen mainetta ja huomauttaa, että Aimo Cajander elää historiassa myös toisella tavalla: hänellä oli nimittäin Kaikkien Aikojen Suomen Historian Parhaat Viikset (kuvassa keskellä). Olette varmasti kuulleet siitä, että kyseinen viiksityyli tunnetaan myös nimellä Malli Cajander.

Katsokaa tuota ilmestystä. Huhhuh, mikä meininki. Osoittaa luonteen perinpohjaista päättäväisyyttä, kylmyyttä sekä teräksenlujaa tahtoa kantaa moisia viiksiä. Ne peittävät koko suun ja dominoivat kasvoja kuin Eiffel-torni Pariisin katukuvaa. Tom Selleck on puuhastelija verrattuna Cajanderiin, joka jopa puhui viiksiensä läpi.

Kyseinen viiksimalli oli poikkeuksellinen jopa aikana, jolloin kaikilla itseään kunnioittavilla miehillä kuului olla kunnon pensselit. Malli Cajander onkin siitä merkittävä, että se peittää koko suun, osoittaen kantajansa olevan todellinen bädäässi joka ei välitä edes siitä että hänen johtamansa valtio ajautuu sotaan massiivista suurvaltaa vastaan ilman liittolaisia.

Todettakoon siis, että Aimo Cajander oli todellinen ultimate swäg motherfucker joka ansaitsee kunnioitusta yli maakuntarajojen, vaikka olikin Uudestakaupungista kotoisin.

“Every day I’m Molotov-Ribbentroping”
– Aimo Cajander, 1939

1: 2.6.1922–14.11.1922, 18.1.1924–31.5.1924 ja 12.3.1937–1.12.1939.

Venäjän-Turkin sodat, lyhyt oppimäärä

Kuulin radiosta, että Venäjä ja Turkki ovat jälleen kerran sodan partaalla. Onhan noita kyllä nähty ennenkin. Tässä lyhyt katsaus Venäjän ja Turkin (ent. Osmanien valtakunta) kahnauksista:

1. Venäjän-Turkin sota (1568–70), jossa Iivana IV Julma halusi osoittaa myös osmaneille olevansa julma. Ja sitä hän tottavie olikin. Päättyi Venäjän sotilaalliseen voittoon, mutta taloudelliseen tappioon. Tasapeli.

Katsokaa, miten hieno kartta.

 

2. Venäjän-Turkin sota (1676–81), jossa kalisteltiin (hyvin käyriä) sapeleita ja nahisteltiin siitä, mihin Venäjä loppuu ja mistä osmanien valtakunta alkaa. Päättyi Baktšisarain rauhansopimukseen, jossa Dnepr-joki määriteltiin valtakuntien rajaksi 20 vuodeksi. Tasapeli. (Venäjä kuitenkin viittasi sopimusta kintaalla ja liittyi osmanien vastaiseen koalitioon 1686.)

Kuva liittyy. Jos et tiedä miten, klikkaa tätä.

3. Venäjän-Turkin sota (1686-1700) oli neljäntoista vuoden nujakka, jossa Venäjä, Habsburgien Itävalta sekä Puola-Liettua vetivät yhdessä osmanien armeijoita dunkkuun. Lopputuloksena Venäjä valloitti Azovin, Taganrogin ja Pavlovskin. Keisari Pietari I:n ja Venäjän voitto.

4. Venäjän-Turkin sota (1710-1711), jossa osmanit tekivät venäläisarmeijoista hakkelusta Stănileştin taistelussa Romaniassa. Sota oli Suuren pohjan sodan jälkimaininkia ja noin niin kuin yleisesti ottaen huonoa meininkiä (kuten sodat yleensä). Sodan lopputuloksena oli Pruthin rauha, jossa osmanit saivat Azovin takaisin ja Venäjän piti purkaa Taganrogin ja Pavlovskin linnoitukset. Turkin voitto.

5. Venäjän (ja pikkuisen myös Itävallan)-Turkin sota (1735–1739), jossa taisteli esimerkiksi paroni von Münchhausen. Sodassa tapeltiin jälleen kerran Mustanmeren satamien hallinnasta. Päättyi Venäjän (ja pikkuisen myös Itävallan) voittoon. Sodan lopputuloksena Azov siirtyi takaisin Venäjän hallintaan. Venäjän voitto.

Älä kokeile tätä kotona.

6. Venäjän-Turkin sota (1768–74), jossa Venäjä veti lopullisesti turkkilaisia pataan. Küçük Kaynarcan rauhassa Kertšinsalmi liitettiin Venäjään. Krimin kaanikunnasta tuli Venäjän keisarikunnan vasallivaltio, joka kuitenkin liitettiin Venäjään 1783 (tämä aiheuttaa myöhemmin kaikille harmaita hiuksia). Venäjä lakkautti Zaporožian kasakkasitšin ja bygasi tilalle “Uuden Venäjän” eli Novorossijan maakunnan (tästäkin tulee sakinhivutusta myöhemmin maailmanhistoriassa). Osmanien valtakunnalle koittaa rappion aikakausi. Euroopan hoveissa ja hallituksissa kuiskitaan jo Itämaisesta kysymyksestä¹. Venäjän voitto.

7. Venäjän-Turkin sota (1787–92), jossa osmanit yrittivät saada takaisin Küçük Kaynarcan rauhassa menettämiään alueita. Victor Mike. Osmanit kärsivät sodassa tappion ja menettivät Iașin rauhassa Jedisanin maakunnan (nykyisin lounais-Ukrainaa). Venäjän voitto.

8. Venäjän-Turkin sota (1806–1812) käytiin samoihin aikoihin kun korsikalainen ryökäle, nousukas ja sotilasnero nimeltä Napoleone Buonaparte pisti oikein kunnolla ranttaliksi Keski-Euroopassa. Venäjä löi osmanit perinpohjaisesti Kaukasuksen ja Bessarabian rintamilla. Sota päättyi Bukarestin rauhaan, jossa Venäjä sai Moldovan itäosan ja muodosti siitä Bessarabian maakunnan. Venäjän voitto.

Kuvan miehet eivät liity tapaukseen.

9. Venäjän-Turkin sota (1828–29) liittyi Kreikan itsenäisyyssotaan (1821-1832), jossa kreikkalaiset taistelivat itselleen valtion. Venäläiset liittyivät mukaan lähinnä tylsyyttään, sillä Tetristä ei oltu vielä keksitty ja tuntui hyvältä ajatukselta höykyttää turkkilaisia vaihteeksi. Sota päättyi Adrianopoliksen rauhaan, jossa osmanien valtakunta tunnusti Georgian kuuluvan Venäjälle ja avasi Dardanellien salmen venäläiselle kauppaliikenteelle. Venäjän voitto.

10. Krimin sota eli Itämainen sota eli Oolannin sota² (1853-1856) eli “Kuinka ei kannata käydä sotaa”. Länsivallat eli Iso-Britannia ja Ranska hautasivat oman vuosisataisen sotakirveensä ja löivät hynttyynsä yhteen sekaantuakseen Turkin puolella Venäjän ja Turkin väliseen sotkuun.  Sodassa varsinaisena kiistakapulana oli jälleen kerran se, kenelle kuuluu se paljon puhuttu hegemonia Mustallamerellä. Britannian, Ranskan, Turkin ja vähäsen myös Sardinian muodostama liittokunta taisteli Venäjän joukkoja vastaan kaksi ja puoli vuotta pääasiassa Krimin niemimaalla ja Balkanilla. Krimin sota oli ensimmäinen teollistunut sota, mutta kaikki eivät ihan tajunneet sitä: Epäpätevät komentajat puolin ja toisin arvioivat tilannetta väärin ja tapattivat säälimättä sotilaitaan turhissa manöövereissä. Kaikki taistelivat huonosti, sodanjohto oli aivan surkeaa mutta tämä biisi on aivan hemmetin kova. Lopulta sota päättyi Pariisin rauhansopimukseen³, jossa oikeastaan mikään merkittävä ei muuttunut. Siltikin, Turkin voitto.

11. Venäjän-Turkin sota eli Turkin sota (1877-1878) jossa Venäjä omien sanojensa mukaan vapautti Balkanin slaavit turkkilaisten ikeen alta mutta käytännössä vain pönkitti omaa imperialistista vaikutuspiiriään Mustanmeren ympäristössä. Sodassa Venäjän paremmin varustetut joukot voittivat osmanit pahemman kerran. Venäjän armeijassa taisteli myös Suomen Kaarti, joka kunnostautui lähinnä kärsimällä kauvan vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa. Venäjän voitto.

12. I maailmansodan Kaukasuksen rintama (1914-1918) eli ensimmäisen suuren maailmanpalon traagikoominen itä-itärintama. Päättyi hieman hassusti, koska sekä Venäjän keisarikunta että Osmanien valtakunta lakkasivat sodan jälkeen olemasta. Tasapeli.

Näin ollen tilanne siis vuonna 2016 on seuraava:

Venäjän voitot 7

Tasapelit 3

Turkin voitot 2

98 vuotta yhtäjaksoista rauhaa on myös pisin ajanjakso Turkin ja Venäjän historiassa, kun valtiot eivät ole olleet sotatilassa. Tämä johtunee siitä, että venäläisillä on nykyään muutakin tekemistä kuin ryypätä ja sotia. Mutta alkaahan sekin pidemmän päälle tympiä.

1: Itämainen kysymys oli “Moro, ookko päissään?”

2: Kyllä, juuri se kauhia.

3: Ei tämä, vaan tämä. Dorka.

Salamin salaisuus, osa XVI

Hepskukkuu, hiiohoi halojatapäivää, heipparallaa sekä hellurei ja hellät tunteet. Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Ensinnäkin täytyy taas kerran pahoitella tämän blogin horrosta erityisesti pakastepitsarintamalla. Tämä johtuu siitä, että olen luuseri, joten se siitä. Jatketaan sitaatilla eteenpäin!

“Caicel olcon aicansa. Aica on nittää ia aica cylwä, aica syntwä ia aica cwolla, aica pacaste-pitsa syödä ia aica bloghia cirioita.”

Bloghe nyt wanha ia noori, joilla ombi Sydhen toori.

Tänään siis käsittelemme pitkästä aikaa pakastepitsaa, joka on tämän blogin raison d’être, kuten meilläpäin sanotaan. Pari päivää sitten kohtasin paikallisessa kestikievarissa erään ylituutorointimestarin, joka tiedusteli, olenko lopettanut pakastepitsojen arvostelemisen. Vastasin, että tarkoituksenani on toki jatkaa hamaan loppuun asti. Tuo skandinaavistyyppinen soturi kuitenkin ihmetteli hieman Hanna Ekolan tapaan, jotta vieläkö on pakastepitsoja. Vielähän niitä on!

Eräänä talvisena iltana katselin mainostelevisiosta ohjelmaa, jonka keskeytti seuraavanlainen julkea kaupallinen tiedote:

Ensireaktioni¹ kyseisen mainoksen näkemisen jälkeen oli luonnollisesti tämä:

Kaikesta huolimatta ajatus uudesta ja kiehtovasta pakastepitsasta markkinoilla kutkutti tajuntaani ja päätin perehtyä asiaan tarkemmin. Videon höperö ukkeli on talousneuvos Dennis Rafkin, joka lienee jonkin sortin guru turkulaisissa piireissä. Hänen legendaarinen maineensa ravintoloitsijana ja jääkiekkomogulina ei kuitenkaan ole kiirinyt tänne susirajalle asti, koska en ollut koskaan aikaisemmin kuullut koko äijästä. Johtunee siitä, että Etelä-Suomi on niin kaukana kaikesta.

Tutkimukseni etenivät ripeästi. Nopeasti sain selville kaiken tärkeän, eli sen, että Rafkinin nimeä kantavan pakastepitsabrändin takana on suomalainen valmisruokavalmistaja Apetit² (jonka valmistamat pakastepinaattikeitot ovat muuten oivallisia iglunrakennustiiliä). Markkinoilla on nytten siis Rafkinin suunnittelemia ja Apetitin Suomessa valmistamia pakastepitsoja peräti kolmea sorttia: Hawaii, Fantasia sekä tässä tekstissä käsittelemäni Bolognese & Salami.

HETKINEN!

…Fantasia?

Jep, luitte oikein. Pakastealtaissa myydään nykyään pitsaa, jossa ei ole siis päällä mitään muuta kuin tomaattimössöä ja juustoraastetta. Käyttäjä “pääsee” sitten ihan itse ostamaan täytteet ja täyttämään sekä maustamaan pitsansa.

Eihän tämä nyt näin voi mennä. Jos joku haluaa kokata itse pitsua tötö möttön kanssa, niin silloin ostaa ainekset ja tekee kaiken alusta loppuun niin kuin aito työ ukko. Minusta vähän tuntuu, että Apetit ja Denis Rafkin ovat nyt hieman hakoteilla siitä, mistä pakastepitsassa on kyse noin niin kuin ontologisella tasolla. Pakastepitsa on jokapäiväinen leipä sellaisille tyypeille, jotka muistuttavat enemmän Muumilaakson olentoja kuin oikeita ihmisiä.

Ei pakastepitsaa kuulu valmistaa kotona. Pointti on nimenomaan siinä, että sille ei ostamisen jälkeen tarvitse tehdä mitään muuta kuin lykätä uuniin. Vartin odottelun jälkeen voipi sitten syödä nälkänsä ja eksistentiaalisen tuskansa pois. Jos pitsaan joutuu ostamaan täytteet itse ja vieläpä – hyi olkoon – kokkaamaan, ei olla ollenkaan oikeilla raiteilla. Jos haluaa tehdä ruokaa itse, niin silloin voi tehdä ruokaa itse. Pakastepitsan jaloa käsitettä on turha sotkea tähän yhtälöön.

Mutta jatketaan ihmeessä eteenpäin.

Osa XVI – Papa Dennis Rafkin Bolognese & Salami

Pitsa vaikuttaisi olevan sivuosassa kannen kuvassa, jossa pääroolia näyttelee Rafkinin virnu. Irvokasta.

Tässä meillä onkin nyt sitten hyvinkin mielenkiintoinen konsepti. Pitsan täytteenä on sekä salamia että bolognese-kastiketta. Tai oikeastaan täytteenä on GRILLIMAUSTETTUA JAUHELIHAA!, joka ei nyt varsinaisesti ole mitään bolognesea nähnytkään. Katsokaas kun ragù alla bolognese tai yksinkertaisesti ragù on pastakastiketta, joka valmistetaan jauhelihasta, tomaattimurskasta, sipulista ja valkosipulista. En ole mikään chef de cuisine, mutta olen aika varma siitä, ettei perinteiseen bologneseen käytetä GRILLIMAUSTETTUA JAUHELIHAA!. Miksi pitää siis väittää tämän olevan Bolognese & Salami? Eikö voisi sanoa vain “Jauheliha & Salami?” Idiootit.

Takakannessa leveillään sillä, miten tässä lätyssä on ohut pohja, paras tomaattikastike Rafkinin omalla reseptillä ja maukasta emmental-edam -juustosekoitus. Loppukaneettina Rafkin sanoo uskaltavansa väittää, että näistä aineksista syntyy Suomen parhaimman makuinen pakastepizza. Ans kattoo ny, mikä tää on. Onko tää sitä vaiko tätä vai ei mittään. Joten ei muuta kuin ruokailemaan.

En tarvitse ruokaseuraa. Voin tuijotella virnistelevää Dennis Rafkinia.

400-grammainen känkky on kokonsa puolesta pakastepitsojen keskikastia. Se on huomattavasti kookkaampi kuin esimerkiksi perus-Grandiosa tai Pirkan surkeat tekeleet, mutta häviää silti Dr. Oetkerin Rusticalle tai Grandiosan Big One-sarjan könsikkäille. Positiivinen yllätys on ainakin se, että täytettä on tosiaankin reunoihin asti, eikä pizzapohjaa näy käytönnössä ollenkaan. Eri asia toki on, jos tykkää syödä pitsan reunuksia. Itse tykkään.

Hieman harmillisesti salamia on tosi vähän. Tuoteselosteen mukaan sitä on 5% pitsan nettopainosta eli vaivaiset 20 grammaa. Kaiken kukkuraksi makkara sijaitsee hienoksi silputtuna tomaattikastikkeen, jauhelihan, juuston, tomaatin ja sipulin seassa, joten ensimmäiset 15 minuuttia ruokailuhetkestäni jouduin etsimään salamia pitsan päältä.

Ensipuraisu ja suutuntuma ovat huomattavan miellyttäviä! Pohja on todella rapea, eikä pakastepitsoille ominaisesta pullamaisuudesta ole tietoakaan. Täyte kuitenkin aiheuttaa hienoisen pettymyksen, sillä sitä on tarpeeksi lähinnä vaakasuunnassa. Se jää harmillisen ohueksi kerrokseksi sinänsä ansiokasta tavaraa, mutta nyt päästäänkin sitten makuasioihin.

Olen koko elämäni pyrkinyt olemaan enemmän sekä-että ja/tai ei-kumpikaan -tyypin henkilö. Salamin ja jauhelihan yhdistäessä voimansa pitsan päällä olen kuitenkin päätynyt joko/tai -malliseen ratkaisuun. Mielestäni jauheliha ja salami toimivat oivallisina pitsatäytteinä erikseen ja kumpikin pärisee esimerkiksi pekonin tai herkkusienten kera, mutta yhdessä ne tuntuvat kumoavan toistensa hyvät puolet. Tämä on toki puhtaasti makuasia, sillä jotkut tyypit tykkäävät kyseisestä yhdistelmästä ihan simona. Minulle se ei valitettavasti aiheuta sen kummempaa pärinää.

Kaiken kaikkiaan täyte on perustasoltaan maistuvaa, grillimausteiden täydentäessä mukavasti jauhelihan makua. mutta sen suurin puute on määrässä. Tarkoitan tällä nyt sitä, että tämän aikaansaannoksen syötyäni jäin nälkäiseksi ja siten tyytymättömäksi. Ilmeisesti Apetit ja Dennis Rafkin ovat hybriksessään omaksuneet hieman kyseenalaisen filosofisen näkemyksen, jonka mukaan ruuan pitäisi ensisijaisesti maistua hyvältä ja vasta toissijaisesti täyttää vatsa. Rohkenen olla eri mieltä, sillä jos joku haluaa syödä hyvältä maistuvaa ruokaa, voi hän tehdä sitä itse tai mennä ihan oikeaan ravintolaan syömään. Pakastepitsaa ei osteta herkuttelun takia, vaan siksi, että on nälkä eikä jaksa, halua tai osaa tehdä mitään muutakaan.

TL;DR

Papa Dennis Rafkin Bolognese & Salami

400 g

3,75 eur

2/5

 

1: Lisäksi: Mitä hemmettiä nyt taas, tässä ukko puhuu kolmesta asiasta ja näyttää neljää sormea? Onko tämä nyt sitä disinformaatiota, josta mediakriitikot vouhottavat?

2: Kaikki suomalaiset rokotetaan tietääkseni jo neuvolassa apetiittia vastaan. Apetiittirokotusta suositellaan myös ennen ulkomaille matkustamista.

Silta

Kylläpäs minua harmitti aivan vietävästi, että synkeän laadukkaan ruotsalais-tanskalaisen rikosdraama Sillan kolmas tuotantokausi päättyi. Nyt joudutaan taas odottamaan seuraavaa kautta ja keksimään jotain muuta katseltavaa.

Odotus on kuitenkin lyhyempi kuin luulisi, sillä olen perinpohjaisten tutkimusteni kautta saanut käsiini Oy Yleisradio Ab:n salaisia asiakirjoja, joista käy ilmi, että Sillasta on paraikaa suunnitteilla suomalainen uusintaversio! Hyvät lukijat, tässä tekstissä esittelen teille Sillan suomiversion ensimmäisen tuotantokauden, joka ilmestyy todennäköisesti aivan liian pian:

Ohtaansalmen ylittävä silta yhdistää toisiinsa Savon ja Karjalan. Sillan pohjoispuolella sijaitsee koillissavolainen Tuusniemen kunta, kun taas sen eteläpuolella on Pohjois-Karjalaan kuuluva Outokummun kaupunki. Silta yhdistää, mutta myös erottaa: Yhdellä puolen juodaan Olvia, luetaan Savon Sanomia ja kannatetaan KalPaa. Toisella puolella juodaan Karjalaa, luetaan Karjalaista ja kannatetaan SC Riverballia. Rauhallinen yhteiselo ja maakuntaidylli kokevat kuitenkin kolauksen, kun eräänä huhtikuisena yönä Ohtaansalmen sillalta löytyy surmatun ihmisen ruumis.

Pian selviää, että henkirikoksen uhriksi on päätynyt Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden tutkija, joka työskenteli sekä Joensuun että Kuopion kampuksilla. Lisäksi rikospaikalla käy ilmi että eloton kalmo on katkaistu tarkalleen keskeltä kahtia siten, että yksi puolisko on Pohjois-Savon ja toinen Pohjois-Karjalan puolella. Toimivaltaristiriitojen välttämäseksi pikkusieluiset ja kateelliset kunnallisviranomaiset päättävät asettaa kaksi poliisia tutkimaan juttua: yhden kummastakin maakunnasta.

Pohjois-Savon puolelta juttua tutkii viinaan menevä ja lahjaton vanha tuusniemeläinen kyläpoliisi Seppo Ryynänen (Hannu-Pekka Björkman). Ensimmäisessä kohtauksessa Ryynänen ilmestyy rikospaikalle pienehkössä keskiviikkokrapulassa. “Onpas haaskan näköinen”, hän sanoo arvioidessaan tilannetta. Haastava rikosjuttu tulee hänelle kuin onnenpotkuna, sillä hän on viime aikoina viettänyt aikaansa enimmäkseen Viihdekeskus Hojo Hojossa¹ kallistamassa kuppia ja tanssittamassa leskirouvia. Aitoon tuusniemeläiseen tapaan Ryynäsellä on myös avio-ongelmia pirun ruman eukkonsa kanssa.

Ryynänen saa Pohjois-Karjalan työparikseen nuoremman tutkija Hilppa Torvisen (Pirjo Lonka) Outokummun poliisiaseman henkirikosyksiköstä. Ennen pitkää selviää, että vaikka Torvinen on nerokas rikostutkija, ei hän ole koskaan poistunut kotikaupungistaan Liperiä pidemmälle. Tästä johtuen Torvisella on vaikeuksia pärjätä sosiaalisissa tilanteissa johtuen hänen aivan helvetin tymäkästä pohjoiskarjalaisesta puheenparrestaan. “Ka mitteepästä surmattu yljopistotyyppi sillalla, eikuvuaettä mitteepätuota sillälailla vot sie. Perunatki pitäs”, Torvinen toteaa tyynesti.

Tuskin on tutkinta ehtinyt edes kunnolla pärähtää käyntiin, kun ruumiinavauksessa selviää ruumiin puolikkaiden kuuluvan eri ihmisille. Yläruumis on Itä-Suomen yliopiston huippututkija Helka Yli-Mällisen (Pirjo Heikkilä), kun taas alaruumis kuuluu Saastamoisen Päiville (Miitta Sorvali), karjalaismummolle, jolla oli kytköksiä paikalliseen mafiaan. Saastamoinen katosi kesällä 2013 ollessaan marjassa. Häntä ei ikinä löydetty, sillä Pohjois-Karjalan prikaati lakkautettiin samana vuonna ja viimeiset varusmiehet olivat niin gonahtaneita, etteivät jaksaneet mennä etsimään. Yli-Mällisen paraikaa valmistelema tutkimus käsitteli poliitikkojen ja viranomaisten kytköksiä siltoihin, rumpuihin ja liikenneympyröihin.

Tutkinnan edetessä alkaa tapahtua lisää rikoksia, kun Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljaan pakinoitsijaa aletaan uhkailla puhelimitse. Nimimerkkiä Tottuus-Tero käyttävä uhkailija ei kuitenkaan pääse puusta pidemmälle, sillä pakinoitsija ei vastaa koskaan puhelimeensa ja vastaa tekstiviesteihinkin önisemällä sekavia. Murhatutkinta laajenee, kun tuusniemeläinen Malisen Jaska (Tommi Korpela) löytyy surmattuna Pohjois-Karjalan puolelta. Tutkijat selvittävät, että Jaska viihtyi paikallisessa sököringissä, jossa kävi salaa molemmilta ystäviltään.

Rikosvyyhti monimutkaistuu entisestään, kun selviää, että murhiin liittyy mukaan pyöritykseen vedetään Tuusniemen ainoa rehellinen ja suoraselkäinen mies, kunnanjohtaja Toni Auvinen.

Ehtivätkö tutkijat selvittää syyllisen ennen lisää surmatöitä? Oppiiko tutkija Torvinen kommunikoimaan normaalisti muiden ihmisten kanssa? Onko murhilla yhteyksiä Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajiin? Saako konstaapeli Ryynänen elämänsä salonkikelpoiseksi? Miten Täyssinän rauhan rajakiveltä S-marketin muovikassista löytynyt verinen pataässä liittyy tapaukseen? Hyytävän rikostrillerin ainekset ovat kasassa.

Sarja toteutetaan Yle Pohjois-Karjalan ja Yle Pohjois-Savon poikkeuksellisena yhteisprojektina. Tunnussävelmän esittävät Jippu ja Samuli Edelmann. Sarjan ohjaa Ei Ainakaan Markku Pölönen.

 

Tämä oli siis minun ehdotukseni Sillan Suomi-versioksi. Tosikoille, nysvääjille ja paperinpyörittäjille Yle näemmä tarjoaa lähinnä jonninjoutavaa tuubaa.

 

ZAVNOBiH

“Balkan on Euroopan perseämpäri” – Antti Jäntti

РИМУВ КЭБАБ

No huhhuh, kohta on taas se paras aika vuodesta! 25. marraskuuta vietetään jälleen kerran Bosnia-Hertsegovinan kansallispäivää! Hip hip hurraa!

Teille serbokroaattia osamattomille voin paljastaa, että Bosnia-Hertsegovinan kansallispäivänä juhlistetaan sitä, miten 25. marraskuuta 1943 bosnialaiset isänmaanystävät kerääntyivät johonkin vajaan Mrkonjić Gradin kaupungissa ja päättivät, että vaikka dulce et decorum on kohdata marttyyrikuolema ja kajauttaa ilmoille tymäköitä iskulauseita, on se kehnonpuoleinen tapa taistella miehittäjiä vastaan noin niin kuin pitkällä aikajänteellä. Niinpä kyseinen revohka päätti sitten lyödä hynttyyt yhteen tämän äijän kanssa ja ajaa fascistit ulos Bosniasta.

Ja homma pelitti ihan hyvin!

Bosnia-Hertsegovinan kansallispäivän lähestyessä tahtoisinkin muistuttaa meitä kaikkia siitä, miten hienoa on hallinto, kun sitä on tarpeeksi!

Tässä nyt olen lämpimikseni lueskellut kylänmiesten sekä päivystävien liberaalien vänisemistä siitä, miten Suomi on byroslavia, hallinto ja virkamiehet ovat huonoja, väärässä, niitä on liikaa sekä ennen kaikkea ”yhyhyy” ja ”vali vali”.

Katin kontit. Mitä enemmän hallintoa, sen parempi. Suomen ongelmat johtuvat hyvin pitkälti huonosta hallinnosta eli toisin sanoen siitä, että hallintoa eli sitä paljon puhuttua administraatiota eli byrokratiaa on liian vähän. Ajattelin tässä nyt kirjoittaa aikani kuluksi jotain asioita, koska hyvä hallinto = enemmän hallintoa. Se kuuluu undergroundiseen luonteeseeni.

Jotkut rakastaa nätei flikoi, ja sen mää kyl ymmärrä, mut kui helvetin taval hallintoa.

Ja nyt päästäänkin asian ytimeen: Hallinnollisesti suosikkipaikkani koko maailmassa on Bosnia-Hertsegovina. Mielestäni se on aivan mainio esimerkki siitä, miten siistiä kaikilla voi olla, kun hallintoa on aivan töykeän paljon:

Ensinnäkin, Bosnia-Hertsegovina ei ole edes mikään oikea valtio, vaan hallinnollinen kokonaisuus, jota kohdellaan kansainvälisessä politiikassa valtion tavoin. Tämä johtuu siitä, että Bosnia-Hertsegovina perustettiin 90-luvulla eli se tapahtui niinä päivinä kun maailmassa oli vielä Asiat Kohdallaan™. Kyseessä ei ole siis mikään rupuinen kansallisvaltio, vaan hallintohimmeli (Himmel on saksaa ja tarkoittaa taivasta, korst. huom.), joka koostuu kahdesta poliittisesta entiteetistä: Bosnia-Hertsegovinan federaatiosta sekä Bosnian serbitasavallasta. Erillisinä käsitteinä sekä Bosnia että Hertsegovina ovat historiallis-maantieteellisiä eikä niillä nykyään ole hallinnollista merkitystä (ts. ei mitään merkitystä). Bosnia-Hertsegovinan federaatio puolestaan jakautuu kymmeneen kantoniin. Sekä federaatiolla että serbitasavallalla on omat parlamenttinsa, presidenttinsä ja hallituksensa sekä kantoneilla omat kansanedustajistot ja hallintokoneistot. Maassa on yhteensä noin 700 vaaleilla valittua edustajaa ja yli 140 ministeriä. Virkamiehiä on aivan ns. saakelisti. Hallintojärjestelmän pyörittämiseen kuluu noin 60 prosenttia valtion budjetista.

РАМАМБА ХАРУ МАМБУРУ

60 prosenttia. Miettikääpä sitä. Se on aika paljon hallintoa. Onko Bosnia-Hertsegovinassa sitten ihmisillä paha olla? No ei.

Ennen kyllä oli.

Bosnia-Hertsegovina perustettiin Daytonin rauhansopimuksessa (koska Bill Clinton oli kova jätkä joka tiesi mitä teki), johon loppui pitkä ja erittäin verinen Bosnian sota (1992-1995). Katsokaas kun Bosnia-Hertsegovinan hallinnoimalla alueella elää kolme etnistä ryhmää: serbit, bosniakit sekä kroaatit. Nämä etniset ryhmät eivät 90-luvun alussa tykänneet toisistaan ollenkaan ja rupesivat lahtaamaan toisiaan erittäin brütäl lëgënd-tyylisellä ratkaisulla (ks. Lumessakahlaajat, Timo Rautiainen et al. 2002) osimoilleen kaksi vuosikymmentä sitten. Okei, 90-luvussa oli huonotkin puolensa, mutta ymmärrätte pointtini.

Rauhansopimuksen ja Bosnia-Hertsegovinan perustamisen jälkeen kaikki etniset ryhmät ovat eläneet sovussa. Koko olemassaolonsa ajan Bosnia-Hertsegovinan hyvinvointi on lisääntynyt huomattavalla vauhdilla. Köyhyys on vähentynyt, BKT on kasvanut koko ajan (pl. 2009 ja 2012, koska talouskriisi, mutta Bosnian talous on siitä jo toipunut koska IT IS ROBUST), gini-indeksi on 36,2, HDI 0,731 ja koko ajan paranee. Nyt puhutaan on siis paikasta, joka oli vielä 20 vuotta sitten raunioina pitkän ja verisen sodan jäljiltä. Tämä johtuu siitä, että hallintoa on niin maan pirusti.

Hyvällä hallinnolla saadaan Lada siivottua ojasta.

Hyvät ihmiset sekä tietoisuuden saavuttaneet kodinkoneet, älkää siis sanoko, että hallinnon huonous johtuu siitä, että hallintoa on liian paljon. Katsokaa mieluummin Bosniaan: siellä tyytymättömät ihmiset kohdistivat viime vuonna protestinsa ns. bosnialaiskevään tapahtumissa hallitusta vastaan, koska olivat tympääntyneitä epäkelpoihin ja epäpäteviin poliitikkoihin, eivät niinkään hallintoon.

Koska hallinto, byrokratia, administraatio ja himmelit on tosi älyttömän siistejä juttuja.

Ystävällisin terveisin,
T.H. Korstén
Päivystävä sosiologi

Vain Korsténia

Voi herran kerran.

Nyt kun tämä Vain elämää​ on niin kovasti in ja pinnalla ja hip ja cool ja swäg niin ajattelin osallistua julkiseen karkeakulttuurikeskusteluun sekä kantaa oman korteni kekoon. Täten esitän oman visioni Vain elämää -sarjan seuraavasta tuotantokaudesta:

Artistit:

Simo Silmu

Paperi T

Mariska

M.A. Numminen

Tauski Peltonen

Anita Hirvonen

Jippu

1. Jakso: Anitan päivä

Anita vie koko revohkan mehtään poimimaan marjoja. Kaikkia vituttaa.

Lounaalla Paperi T avaa esityssaldon tulkitsemalla Anitan hittibiisin De va kukku de. Raikuvia aplodeja. Seuraavaksi Tauski esiintyy seurueelle riipaisevalla versiolla Anitan läpimurtohitistä Sydän rakastaa. Kaikkia itkettää. Viimein vuoronsa saa Jippu, jonka koskettava tulkinta Anitan vauhdikkaasta kappaleesta Ans kattoo ny saa koko porukan jortsulle eli ns. tanssimaan.

Lounaan jälkeen poppoo siirtyy Anitan johdolla tanssimaan katsomaan VHS-kaseteilta 80-luvun euroviisukarsintoja. Kaikilla on kivaa. Illallisen äärellä M.A. Numminen laulaa Anitan unohtumattoman klassikon Rantareggae. Kaikkia itkettää. Mariska esittää herkän version XL-Nainen -veisusta. Illan päättää Simo, joka laulaa svengauttaa ilmoille kappaleen Käy pöytään vaan. Lopputekstien aikana esitetään duettokappale, mutta kaikki katsojat ovat jo ehtineet vaihtaa kanavaa ja/tai lähteä baariin.

2. Jakso: Tauskin päivä

Aamu alkaa leppoisalla jutustelulla, jonka jälkeen ystävykset pääsevät soittamaan vihaisia puheluja puhelinoperaattorien asiakaspalvelunumeroihin ja haukkumaan kaikki pystyyn. Artistit iloitsevat.

Lounaalla syödään grillimakkaraa. Ensimmäisen biisin riipaisee Simo kappaleella Niin minä sinulle kuulun. Pikaisten aplodien jälkeen lavalle astuu M.A. Numminen, joka esittää kaikkien ehdottoman suosikkihitin Sinä vain. Lounaan päättää Paperi T, joka kertoo valitsemansa biisin henkilökohtaisesta merkityksestä itselleen. Kappale on tietenkin Sielunveljet. Esityksen päätteeksi parvi laulujoutsenia ilmestyy taivaalle ja taivaalle ilmestyy siniristikuvio. Kaikki itkevät. Lounaan jälkeen taiteilijaseurue ajelee karaoketaksilla ympäri kyliä ja huutelee rivouksia paikallisille. Kaikilla on todella mukavaa.

Illallisena on sepeliä ja lasinsiruja. Anitan henkeäsalpaava esitys kappaleesta Verivalat avaa kaikkien kyynelkanavat. Lisää tunteita on luvassa, sillä seuraavaksi Mariska esittää kappaleen Tule minut hakemaan täältä pois ja katsoo koko esityksen ajan suoraan kameraan. Kaikki ovat liikuttuneita. Illan viimeiseksi esiintyjäksi jää Jippu kappaleella Hymy. “Hymytyttö aina muistetaan”, laulavat kaikki mukana. Duettobiisiksi valikoituu Paperi T:n ja Tauskin yhteisveto Sielunveljet. Lopputekstien jälkeen tekee mieli juoda pitkästä aikaa lakkabensiiniä.

3. Jakso: Maurin päivä

Aamulla kaikki saavat pukeutua pörröisiin eläinasuihin! Ennen lounasta konkkaronkka höpöttää saksankielisiä lentäviä lauseita keskenään ja soittaa uusrahvaanomaista kissajänisräprock’n’rolliskelmää.

Lounaalla maistellaan keskiolutta ja tehdään aikamatka keskelle 90-luvun lamaa. Jippu avaa päivän musiikkiesityksellään Kumipallo. Kaikki pomppivat. Anita ällistyttää kaikkia versiollaan kappaleesta Wovon mann nicht sprechen kann. Krokotiiliasuinen Simo Silmu soittaa harmonikkaa ja esittää itseoikeuteusti kappaleen Minä soitan harmonikkaa. Kaikkia itkettää, etenkin Tauskia.

Lounaan jälkeen on luppoaikaa, joten ennen illallista koko poppoo käy Maurin johdolla Saksassa heittämässä parit loppuunmyydyt klubikeikat sekä luennoimassa Helsingin yliopistolla. Illallisella on ruuaksi Hesarin Kuukausiliitettä bearnaise-kastikkeella ja röstiperunoilla. Lavalla Paperi T esittää tunteella biisin Kookospähkinä. “Ei pidä rikkoo sitä/ mitä et enää ehjäks saa”, Paperi T tykittelee. Mariska esittelee tulkitsijan lahjojaan veisulla Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä. Lopulta juhlat lähtevät aivan käsistä Tauskin esittämän kappaleen Yes Sir, Ich Kann Boogie johdosta. Duettoon Mauri valitsee Anitan, ja lopputekstien kelatessa kaikkien tekee mieli kasvattaa viikset.

4. Jakso: Jipun päivä

Kaikilla on synkkää ja ankeaa. Ennen lounasta kaikki pääsevät vuorollaan soittamaan Spotifyn ilmaisversiosta Samuli Edelmannin biisejä ja leikkiä laulavansa Samulin kanssa duettoa. Kaikilla on aivan hemmetin ankeata.

Lounaan äärellä kukaan ei puhu mitään, vaan artistit käyvät vuorollaan esittämässä biisejä. Anita laulaa kappaleen Kato mitä sä teit ja kaikki kattoo mitä sä teit. Tauski tulkitsee hitin Kuka teki musta tän naisen ja kaikki miettii kuka teki musta tän naisen. Simo vetää aivan saakelin timanttisen version kappaleesta Väärinpäin lentävät linnut ja linnut lentää väärinpäin. Lounaan jälkeen kaikki siirtyvät angstaamaan ja antamaan haastatteluja iltapäivälehdille.

Illallisella angstaaminen jatkuu eikä ruokapöydässä ole mitään. M.A. Numminen tulkitsee herkästi kappaleen Pimeä onni.  Kotisohvallaan Teemu Brunila kelaa että mitä vittua tämä nyt taas on. Mariska esittää rap-uraansa muistellen kappaleen Kii ja kaikkien mielestä FC Venus on “ihan ookoo” elokuva. Lopulta potin räjäyttää Paperi T tulkinnallaan kappaleesta Kanna minut. Kukaan ei kanna Paperi T:tä. Illan emäntä Jippu esittää dueton Samuli Edelmannin kanssa ja kaikki ovat tähän tyytyväisiä.

5. Jakso: Paperi T:n päivä

Aamulla Paperi T eli kavereiden kesken Henkka antaa ystävilleen tehtäväksi kirjoittaa laulu, jossa mainitaan mahdollisimman monta muusikkoa tai ainakin viitataan niihin. Tämän jälkeen siirrytään Helsingin Kallioon haahuilemaan.

Lounaalla esitetään Paperi T:n tuotannon kevyempiä kappaleita. Simo on valinnut biisikseen Elokuvan ja vastaanottaa hurjat suosionosoitukset. Tauski esittää syntsan säestämänä kappaleen Surumielisen näköiset naiset ja kaikkia hymyilyttää. Ihanaan päivään sopii myös Anita Hirvosen versio kappaleesta Resnais, Beefheart & Aalto.

Lounaan jälkeen kaikki ottavat itsestään selfien Paperi T:n kanssa ja lataavat sen Instagramiin. Jännitetään, kuka saa eniten tykkäyksiä. Kukaan ei saa yhtään.

Illallisella tarjoillaan kylmää vettä ja se paiskataan kasvoja vasten. M.A. Numminen kertoo, millainen vaikutus kappaleella Sä jätät jäljen on ollut hänelle itselleen ja esittää siitä sielukkaan tulkinnan. Mariska muistelee taas rap-uraansa ja vetää hymyillen biisin Sanat. Illan kruunaa Jippu, jonka kappalevalinta on Ruger Hauerin hitti Täällä. Paperi T vetää lopuksi vielä dueton M.A. Nummisen kanssa.

6. Jakso: Mariskan päivä

Aamupäivä kuluu siinä, kun kaikki yrittävät miettiä, mikä helvetti on kukkurukuu.

Lounaalla syödään rastoja ja 2000-luvun alun teinislangia. Tauski yllättää versiollaan Mariskan hitistä Anteexi. Ilahduttavaa. Anita taas nostaa tunnelman kattoon kappaleella Kokkaa mua, mutta kukaan ei kokkaa. Kaikkia kyllä itkettää. Paperi T tulkitsee biisin Painu helvettiin hurmaavan koskettavasti. Kaikki painuvat lounaalta helvettiin. Iltapäivällä kaikki luovat profiilin IRC-Galleriaan ja lataavat sinne mm. pakollisen peilikuvan ja käyvät liittymässä yhteisöihin jos_et_tunne_älä_tuomitse sekä VALKOLEIJONAKUNTA.

Illallisen äärellä Jippu esittää biisin Tarkasta tämä, joka oli aikoinaan aika suosittu, mutta toisaalta miksipäs ei. M.A. Numminen tulkitsee aatoksella ja paatoksella kappaletta Liekki ja lopullisen niitin tarjoilee tietenkin Simo Silmu, joka tykittelee kappaleella Murha. Duettobiisinä toimii Mariskan ja Tauskin yhteisveto kappaleesta Anteexi.

7. Jakso: Simon päivä

Aamupalaksi vedetään Suomi-viinaa ja kaikilla on ihan jumalattoman hauskaa heti aamusta. Ennen lounasta seurue käy metsässä törmäilemässä mäntyihin.

Lounaaksi Simo tarjoilee Fernet-Brancaa. Päivän ensimmäisestä musiikkiesityksestä vastaa Tauski kaikkien suosikkikappaleella Mä putoan. Kaikilla on mahtava meininki. Aina vaan paranee, kun Mariska kertoo kappaleen Sitä saa mitä tilaa vaikutuksesta omaan uraansa lauluntekijänä. Mariskan vetäisyn jälkeen tunnelma on katossa. Anita päättää lounaan huimalla versiolla kappaleesta Tää on rankkaa. Lounaan jälkeen juodaan Camparia ja kaatuillaan.

Illalliseksi Simo tarjoilee kaikille pullon yhden tähden jaloviinaa sekä pullon kolmen tähden jaloviinaa. “Neljän tähden illallinen”, Simo murjaisee ja ohjelman tuottaja nyökkää hyväksyvästi. Paperi T saa vihdoin puheenvuoron ja esittää itselleen hyvin henkilökohtaisen kappaleen Mahdunko maailmaas. Kyyneleet virtaavat vuolaasti. “Vitsit, että te ootte kaikki ihania ihmisiä”, kaikki toistelevat. Jippu esittää kappaleen Rakkaus on sininen¹ keinuvan kauniisti. Kaikkien mielestä “siis niin sairaan upeen” päivän päättää M.A. Numminen biisillä Tytöt ovat kauniita. Kaikki ovat samaa mieltä. Duetosta ei tule mitään, sillä Simo ei pysy enää tolpillaan.

Tuotantoyhtiö, levy-yhtiö ja sponsorit käärivät aivan helvetinmoiset fyrkkendaalit. Iltapäivälehdet suoltavat kilometrikaupalla tekstiä. Kaikki voittavat.

Finlande – Zéro points.

 

1: Kyllä minä tiedän, että kappale on alun perin ranskankielinen ja nimeltään L’amour est bleu ja että sen esitti kreikkalainen Vicky Leandros vuoden 1967 Eurovision laulukipailussa Luxemburgin edustajana. Joten äläpäs viisastele siellä!

Salamin salaisuus, osa XV

Billy on angloamerikkalaisessa kulttuurissa yleinen deminutiivi miehen etunimestä William. William taasen juontuu muinaisyläsaksan (Althochdeutsch) nimestä Wilhelm tai sen muinaisnorjalaisesta (norrœnt mál) muodosta Vilhjálmr. Nimi tulee sanojen will (tahto) ja helm (kypärä) yhdistelmästä. Nimen ranskalainen muoto on Guillaume, iiriläinen muoto on Liam ja suomalainen Viljami.

Tunnettuja Billyjä

William Shakespeare, englantilainen kynäniekka

Wilhelm von Hohenzollern, preussilainen hunsvotti

 

 

 

 

 

 

 

 

Billy Elliot, triumfi

Bill Clinton, amerikkalainen eläkeläinen

 

 

 

 

 

 

 

 

Jacques de Billy, ranskalainen apotti

Billy Idol, tyyppi joka tykkää itsekseen tanssimisesta

 

 

 

 

 

 

 

 

Bill Murray, mies joka tietää mitä tekee

Billy-sur-Ourcq, paikkakunta koillis-Ranskassa

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänään kuitenkin tutustumme erääseen Billyyn, joka on ihan perseestä. Puhun tietenkin häpeäpilkusta suomalaisten pakastepitsojen kunniakkaassa historiassa eli Billy’s Pan Pizzasta.

Salamin salaisuus, osa XV – Billy’s Pan Pizza Peperoni

No hyi saakeli.

No huhhuh. Mistä tässä nyt edes aloittaisi. Minä en edes. Tämä on siis huono pitsa. Kertakaikkisen kelvoton tuote. Se taisi tulla jo selväksi. Jos tämä riittää teille, niin hyvä niin, menkää jatkamaan elämäänne ja tekemään jotain kivaa. Jos kuitenkin olette sen sortin perverssejä jotka tykkäävät lukea siitä, miten elämäänsä kyllästynyt kouvoloidi bäshää ruotsalaista einespitsaa, niin ottakaa toki mukava asento ja/tai painakaa puuta.

“Mennään eteenpäin”
– Timo Jutila

Tässä meillä on siis tosiaan tekele, joka kehtaa kutsua itseään pakastepitsaksi. Kuten kaikki suuret katastrofit tässä maailmassa, sai Billy’s Pan Pizza -konsepti alkunsa 1990-luvun alussa. Ruotsalaisen einesvalmistaja Familjen Dafgårdin edustajat olivat siis tuolloin matkustamassa ympäri maailmaa ja aiheuttamassa paheennusta sekä inhoittamassa ihmisiä suoraan kasvoihin, koska olivat ylimielisiä ruotsalaisjuppeja. Maailmalta tarttui sitten mukaan ideoita, joilla saataisiin tehtyä pahaa ruokaa jota voisi myydä kalliiseen hintaan. Nämä älyköt veivät ajatuksensa mukanaan kotiin Ruotsin Källbyyn, jossa todennäköisesti riemuittiin ajatuksesta ja juhlistettiin neronleimauksia juomalla sitä paljon puhuttua ruotsalaista mellanööliä, jonka avulla voi rakentaa rapean rapulan, muttei paljon muuta. Ja ruotsalaisilla oli kaikilla todella hauskaa ja kaikki lauloivat ja halailivat, koska Ruotsissa kaikki on niin paljon paremmin kuin missään muualla.

Ne katsoo meitä täällä Suomessa. Ja ne nauraa meille. Zlaatanan zlaatana.

Lopputuloksena on siis neliskanttisia pitsoja, jotka näyttävät beigeltä linoleumlevyltä jonka päälle joku on läiskinyt ketsuppia, pikkuruisia makkarapaloja sekä räkää. Näitä sitten maailmalla myymään ja suomalaisia höynäyttämään. Valmistajafirman mukaan Billy’s pannupitsoja ostetaan Ruotsissa yksi kappale joka sekunti. Voi Faagerholm.¹

No, antaa olla. Nälkähän tässä tulee. Ruvetaanpas katsomaan tuoteselostetta. Siinä todetaan nätisti että kyseessä on Billy’s Pan Pizza Peperoni. Okei. Sitten valmistusohjetta tavaamaan.

Tillagning/Tilberedning/Valmistusohje/Heating instructions/Bereidning/Préparation/Preparação:

Micro/Mikrobølgeovn/Mikrossa/Magnetron/Micro-ondes/Microondas: Klipp av ett hörn, värm pizzan i påsen på 750W./ Klip et hjørne af posen, varme pizzan i posen ved 750W./ Leikkaa kulma. Lämmitä pizza pussissa 750W./ Knip een hoek af, verwarm de pizza in de zak, 750W./ Coupeur un angle, réchauffer la pizza dans le sachet, 750W./ Recorte um dos cantos e aqueça a pizza a 750W sem a retirar da embalagem.

En tiedä teistä, mutta minusta on ratkiriemukasta että mikroaaltouuni on hollanniksi MAGNETRON.

Antaa olla. En tiedä teistä, mutta minulla on ainakin jo aivan kammottava nälkä. Joten saksitaan kulma auki, pitsa mikroon ja sitten onkin peräti kaksi minuuttia luppoaikaa, jonka voi käyttää esimerkiksi askarteluun tai ruotsalaisuuden ihmettelyyn.

Mitä helvettiä.

Kohta Magnetron sanookin jo PING! ja sitten on kaikilla parempi olla. Tai sitten ei. Katsokaa nyt tätä:

Ja vesi oli mustaa.

Tästä tulee nyt pakostikin mieleen jokin ruotsalainen teollisuuslaitos joka muistuttaa sellaista Aldous Huxley-tyyppistä ratkaisua² missä giganttinen dieselillä toimiva pitsakone suoltaa jatkuvalla syötöllä ulos hehtaarikaupalla tällaista pitsalevyä, jota sitten leikataan suorakulmioiksi. Lautaselleni lätkähti pussista sieluton pullataikinalätty, jonka päällä on ohut kerros ketsuppia, jotain makkarankaltaista sekä juustoa, joka näyttää skandinaavisen sosialidemokratian varjopuolelta.

Tämän riettaan värkin koostumus ja tuntuma ovat ala-arvoisia. Pohja on kuin kostea, vehnäjauhosta veivattu sieni. Täytteet näyttävät teolliselta vallankumoukselta. Siis siitä, joka tapahtui 18. ja 19. vuosisadoilla ja on silloin jätetty sitten tähän pitsan päälle mätänemään. Epämääräisen juustomössön seassa on jonkin sortin makkaraa, joka ei edes yritä maistua miltään. Tämä on oikeasti aivan kammottavaa kuraa. Voitte kokeilla tätä kotona: Ottakaa pala halpaa paahtoleipää, tursottakaa sen päälle ketsuppia ja heittäkää sekaan muutama pala teurasjätettä. Veistäkää koko komeuden päälle pari lastua aivan tavallista arkijuustoa. Lykätkää koko komeus mikroon ja nauttikaa elämästänne.

Lyhyesti sanottuna tämä on aivan kammottava ruokailukokemus. No eipä siinä, minä en muutenkaan välitä juurikaan siitä, mitä suuhuni laitan. Mutta kun 170 grammaa pitsaa ei riitä niin mihinkään, ja minulle ainakin jäi vielä tämän “aterian” jälkeen kova nälkä. Tästä ei yksinkertaisesti tule täyteen.

Tämä pitsa.

“No mutta Korstén, miksi käytät noin karkeaa kieltä? Kysehän on vain pakastepitsasta!” Erittäin hyvä puheenvuoro sieltä jostain! Katsokaas, kun tämä surkea esitys maksoi kaupassa euron ja kuusikymmentäyhdeksän senttiä. Eli siis noin sentin grammalta! Tämän skeidan kilohinnaksi tulee siis 9,94 euroa. Mitä petkuhuiputusta. Varsinkin kun yhdestä pitsasta jää nälkä, joten näitä pitää syödä ainakin kolme. Ja silloin puhutaan jo isoista rahoista, jotka pitää upottaa tällaiseen kertakaikkiseen roskaan. Pidetään mielessämme, että oikeasti hyvänmakuisen, ison pakastepitsan saa vitosella ja siitä tulee kylläiseksi.

TL;DR

Billy’s Pan Pizza Peperoni

170 g

1,69 eur

1/5

 

1: Valmistajan sivuilla on myös tosikoille tarkoitettu kaunisteltu versio tuotteen syntytarinasta.

2: Aldous Huxleyn tapaan omaan napaan tuijotan / Pakasteista viisauden löydän suurimman.

Nordic Noir

Oletteko kyllästyneet valitukseen siitä, miten kaikissa muissa pohjoismaissa osataan tehdä laadukkaita, synkkiä, realistisia ja vakavia draamasarjoja, mutta meillä ei? Skandinaaveilla on Wallanderia, Siltaa, Borgenia ja Maan povessa ja Stieg Larssonia ja mitä näitä nyt on. Poloisilla Pohjan maillamme taas on kehityksessä jämähdetty anaaliseen vaiheeseen, joten tänäkin syksyllä saamme nähdä aimo annoksen surkeaa tositeeveetä ja puskakomediaa.

Kaiken lisäksi Kymppitonni on lopetettu.

Eihän tämän tarvitse mennä näin! Kyllä mekin Suomessa osaamme tehdä elokuvia ja seriaaleja, josta kaikenkokoiset ja -ikäiset voivat nauttia. Ne vaan sattuvat olemaan banaaleja ja latteita, kun ilmeisesti muodissa on nykyään syvyys ja vakavuus.

Ei se mitään! Koska olen kaikesta päätellen väärällä alalla, olen tässä aikani kuluksi ja/tai vittuilun vuoksi päättänyt suunnitella konseptiesitykset siitä, miten rakastetuimmista suomalaisista 90-luvun sarjoista tehdään darkki ja gritty remake, joka on sitten vastaavasti kansainvälinen menestystarina. Näin saadaan Suomi nousuun ja maailmankartalle.

 

“Kyllä isä osaa on raju kuvaus tamperelaisperheen taloudellisesta ahdingosta ja henkisestä katastrofista. Se on paikoitellen ahdistava ja kiehtova tarina perheenjäsenten kasvamisesta erilleen. Päähenkilöiden matka kohti luovuttamista ja romahdusta on riipaisevaa seurattavaa. Kyllä isä osaa on kertomus ajasta ja paikasta, joissa epätoivon ja konfliktin kierteelle ei näy loppua.”

5/5

Dagens Nyheter

 

“Kummeli – Vallan linnake kuvaa pohjoismaisen poliittisen apparaatin toimintaa kyynisen realistisella otteella. Poliitikot osoittautuvat nappuloiksi peleissä, joita pelataan kulisseissa. Vaan ketkä peliä lopulta pelaavat, mitä on panoksena ja onko pelissä edes sääntöjä?”

*****

Jyllands-Posten

“Haunting” – Daily Mail

“Absolutely terrifying” – The Guardian

“A postmodern masterpiece” – Financial Times